Leena Laukkanen 

Pidän ajatuksesta, että maalausta voi katsoa pitkään, mennä siihen sisälle ja vaellella vähän ympäriinsä, kadota maisemaan ja löytää piilopaikka, turvapaikka tässä ajassa. Siksi monet eivät halua nimetä taulujaan tai antaa niille valmiita selityksiä, koska kokemus maalauksesta on jokaiselle erilainen. Maalatessa ajattelen, että jokaisella ihmisellä on oma ainutlaatuinen kädenjälkensä ja sanomansa, jonka vain juuri hän voi tuoda näkyväksi. En halua toistaa asioita realistisesti, vaan ennemminkin katsoa asioiden sieluun ja siihen mikä on näkyvän rajalla. Ikuisesti kiehtova aihe on aika ja ajan käsite, koska siitä ihminen ei ole edelleenkään päässyt perille. Ikuisuus, äärettömyys ja avaruus, arvoituksia ihmiselle. Ihmisestäkin on näkyvissä vain pieni osa, kehomme, kovin katoava ja hapertuva osa meitä. Paljon suurempi on se salainen olemuksemme; mieli, sielu ja henki. Ajatukset, tunteet, haaveet ja toiveet.

 

Maalatessa enemmän tapahtuu maalarissa kuin taulussa. Syntyy kuva, välillä hyvä ja välillä huono. Maalari kokee prosessin aikana monia asioita, intoa, raivoa, epätoivoa, istuu sumussa, eikä näe eteensä. Sitten yhtäkkiä valo pilkahtaa ja taas päästään eteenpäin. Toinen katsoo kuvaa ja näkee sen omasta maailmastaan käsin. 

​